Syvä Tepastojoki
Syvä Tepastojoki saa alkunsa Kätkä- ja Korsatunturin länsipuolen puroista ja laskee Ounasjokeen n. 5 kilometriä Tepaston kylän yläpuolella. Kirkasvetisen, karun ja luonnontilaisen joen varret ovat lähes asuttamatonta erämaata. Sen länsirannalla sijaitsee n. 20 asukkaan erämaakylä Pulju ja jonkin verran loma-asutusta.
Syvän Tepastojoen yläjuoksun kosket ovat kivikkoisia ja osasta laskulinjan löytäminen on hankalaa. Varsinkin matalan veden aikaan tulee varustautua ohittamaan koskia kantamalla tai taluttamalla. Kullankaivajien reitti kulki 1800-luvulla ylös jokea ja Korsatunturin vedenjakajan yli Ivalojoelle. Seikkailunhaluisimmat voivat seurata sitä, jos ovat valmiita siirtämään kanoottia maitse lihasvoimalla.
Ennen Kemijoen valjastamista Tepastojoki sivuhaaroineen oli tärkeä kutupaikka lohelle. Nykyisin saaliiksi voi saada ahventa ja haukea mutta myös harjusta, siikaa ja taimenta.
Syvä Tepastojoki GPS pisteet
Joen kosket on luokiteltu kansainvälisen koskiluokituksen (KKJ) mukaan.
N 75°73.746’ E 34°10.050’
Aloituspiste, Puljujärvi
N 75°73.236’ E 34°10.706’ Puljukoski 1+, kapea, todella kivinen, jyrkkä ja matala koski. Kesällä laskukelvoton. Päättyy kivikynnykseen, jossa ei laskulinjaa.
N 75°70.988’ E 34°10.722’ Vääräkänkoski 1. Erittäin kivinen, jyrkästi putoava. Ei löydy laskureittiä kaikin paikoin, kosket loppuvat kivikynnyksiin.
N 75°69.999’ E 34°10.894’ Heikki-äijä 1-, pienet kivikynnykset, erittäin mutkikas
N 75°65.572’ E 34°10.904’
Suuniva joka jatkuu Kivikoskena 1. Koski jossa nimi kertoo kaiken. Jyrkästi putoava, moniosainen koski, laskulinjaa ei löydy.
N 75°64.466’ E 34°11.091’ Tupakkakoski 1, moniosainen, kivinen
N 75°62.112’ E 34°11.134’ Korsa 2-, lyhyt, jyrkästi putoava. Lopussa väylä, ihan vasen laita kivinen.
N 75°60.935’ E 34°10.178’
Nunnanen-Tepastotien silta aloitus/lopetuspaikka
N 75°60.941’ E 34°10.706’
Sillan jälkeen pieni koski jossa useita kivisiä kynnyksiä, matalaa
N 75°61.017’ E 34°09.692’ Rovakoski 1-, pitkä, kivinen koski, ei laskulinjaa
N 75°60.413’ E 34°09.226’
Kutukoski, niva
N 75°57.764’ E 34°08.277’ Myllykoski 1-
N 75°58.042’ E 34°08.174’ Haukkakoski 1, pitkä, alussa nivamainen ja tosi matala, virtaa selvästi ja laskee paljon
N 75°58.851’ E 34°07.903’ Katosjärämä 1-, matala koski
N 75°58.316’ E 34°07.054’ Nimetön koski 1-
N 75°55.511’ E 34°05.857’ Sarhunen 1, kosken yläosassa poroaita läpi kosken, ei läpi laskettavissa! Rantautuminen ennen aitaa oikealle rannalle ja ohitettava rannalta
N 75°54.535’ E 34°04.611’ Pihtikoski 1-
N 75°54.054’ E 34°04.271’ Karjakka 1-
N 75°53.355’ E 34°03.722’ Loukaskoski 1-
N 75°51.906’ E 34°02.558’ Suukoski 1, laskulinja oikeassa reunassa
N 75°51.597’ E 34°02.205’
Ounasjoki






Kommentoi: Syvä Tepastojoki