Ounasjoen kalastusalueen esittely sekä hallituksen kokoonpano

Ounasjoki | Veden laatu | Koskikunnostukset | Historiaa

Ounasjoki

Ounasjoki on suurin kokonaan maamme rajojen sisällä olevista rakentamattomista joista. Sen valuma-alue on 13 968 m2 eli 27 % koko Kemijoen vesistöalueesta. Joen latvavedet saavat alkunsa Norjan ja Suomen väliseltä erämaa-alueelta. Maaston keskikorkeus on latva-alueilla 450 m, mutta vaarojen lakialueet kohoavat yli 600 metriä merenpinnan yläpuolelle. Ounasjoki saa alkunsa Ounastunturin juurella sijaitsevasta Ounasjärvestä, joka sijaitsee Enontekiön kunnassa. Nimi Enontekiö tarkoittaa suurten jokien, enojen synnyttäjää. Kunnan alueelta saavat alkunsa myös Muonionjoki, Ivalojoki ja yksi Tenojoen haaroista.

Enontekiön Ounasjärveltä Rovaniemelle välisen jokiosuuden pituus on 300 km. Joen alkukilometreillä sen valuma-alue moninkertaistuu Näkkälä-, Pöyris- ja Käkkälöjoen vesien yhtyessä siihen. Ensimmäisen sadan kilometrin matkalla joki on vuolas ja koskinen. Huomattavimmat kosket ovat Raattama-, Kurkkio-, Puksu- sekä Kittilän kirkonkylästä 5 km ylävirtaan oleva Riikonkoski.

Enontekiön kunnan rajan jälkeen suurimmat sivujoet yläjuoksulla ovat Pallas-, Tepasto-, Levijoki ja Loukinen. Asutus yläjuoksulla on harvaa. Raattaman, Tepaston , Könkään ja Sirkankylän lisäksi on yksittäisiä taloja harvakseltaan. Kittilän kirkonkylän kohdalta Ounasjokeen yhtyy Aakenusjoki.

Riikonkoskelta alkaa n. 25 km mittainen suvantojakso, joka loppuu 5 km ennen Kaukosen kylää Särestönnivaan. Mouluskoski, Molkoköngäs, Pato-, Marras- ja Aapiskoski ovat suurimmat kosket alajuoksulla. Asutus on keskittynyt Alakylään, Lohinivaan, Jääsköön, Meltaukseen, Sinettään, Nivankylään ja Ylikylään. Meltauksen kylän kohdalla Ounasjokeen yhtyy Meltausjoki, joka on yksi alueen suosituimmista virkistyskalastuskohteista. Ounasjoen ja Kemijoen yhtymäkohdassa sijaitsee Lapin pääkaupunki Rovaniemi.

Koski-inventoinnin mukaan Ounasjoen vesistöalueella on 68 sellaista koskea, joiden putouskorkeus on yli 0,2 m tai joiden keskivirtaamaa vastaava teho on yli 1 kw. Keskivirtaamaltaan yli 100 m3/s koskia on 2 kpl ja putouskorkeudeltaan vähintään 10 m:n koskia on 14 kpl. Sivujokia on yhteensä 36, joista suurimmat ovat Loukinen ja Meltausjoki.

Veden laatu

Ounasjoen veden laatu on yläjuoksulla lievästi humuspitoista ja niukkaravinteista, laadultaan luonnontilaista. Vesi- ja ympäristöhallituksen vesistöjen laadullisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan Ounasjoen yläosan virkistyskäyttöluokka on erinomainen ja vesistö soveltuu monipuolisesti virkistyskäyttöön. Veden laadun puolesta vesistö käy kaikkien Pohjois-Suomessa elävien makeanveden kalojen elinympäristöksi.

Alempana Kittilän ja Rovaniemen välisellä jokiosuudella joki on lievästi kuormitettu, mutta ravinnepitoisuudet ovat edelleen karulle vedelle ominaisia. Joen keskiosan veden laatu luokitellaan virkistyskäyttöluokkaan erinomainen ja se soveltuu monipuoliseen virkistyskäyttöön.

Koskikunnostukset loppusuoralla

Ounasjoki on säilynyt varsin luonnontilaisena. Uitonperkaukset ovat kuitenkin aiheuttaneet monenlaisia haitallisia muutoksia jokiympäristössä. Suurimmat kärsijät ovat olleet virtakutuiset kalat, joiden poikastuotantoalueet ovat pienentyneet huomattavasti. Uiton aikaisia perkauksia on Lapin Ympäristökeskuksen toimesta kunnostettu vuodesta 1995 alkaen. Työt pyritään saamaan valmiiksi kesän 2004 aikana. Myös kunnostuksien jälkihoitoon on varattu rahaa.

Historiaa

Ounasjoen historia alkaa kivikaudelta, Litorinameren ajoilta, noin 5 500 vuotta sitten, jolloin Ounas- ja Kemijoen suistot olivat nykyisen Rovaniemen alapuolella, ns. Kuolasuvannon seudulla. Silloisen Ounasjoen alajuoksun varrelta, Sinetän Lamminvaarasta, on tavattu 7 000 vuotta vanhan asutuksen jäänteitä. Tiedetään, että alueella on tuolloin elänyt voimakas kyläyhteisö. Kun pohjoisen asuttaminen 1400-luvulla varsinaisesti alkoi, oli Lapissa rikkaat kalavedet ja hyvät pyyntimaat. Ne vetivät väkeä pohjoiseen; uudisasukkaat nousivat jokia kesä kesältä ylemmäksi. Sivuhaarojen varsilta löytyivät erämaajärvet, joihin syntyi kalapirttejä. Ne kasvoivat myöhemmin nykyisiksi taloiksi ja viljelymaiksi. Jo paljon aikaisemmin, vuosina 200–800 jKr., käytiin Kemijoen alueella lohen kesäpyynnissä. Pohjoisen jokien kalavarat tunnettiin laajalti. Pirkkalaiset ja karjalaiset eivät tyytyneet verotusmatkoihin, vaan asettuivat vauraisiin jokilaaksoihin asumaan, kaskesivat kuohkeat joenvarsipellot, tekivät heinän luonnonniityiltä ja alkoivat viljellä maata. Pohjoisen jokikulttuuri syntyi samalla kun uudet asukkaat työnsivät alueella eläneitä saamelaisia ylemmäksi Lapinkorpeen. Kymmenen virran maan Pyhäjoelta Kemijokeen omistivat keskiajalla karjalaiset. Kuningas Maunu Eerikinpojan määräyksestä joen omistusoikeus perustui lakiin "kellä ranta, sillä vesi". Kalastussaaliista puolet kuului pyytäjälle, toinen puoli kuninkaalle. Koska saalismäärät olivat silloin pyyntitapojen kehittyessä huomattavat, oli kuninkaan saama hyöty merkittävä. Jokivarressa kalastettiin runsaasti. Lohen ja siian nousu merkitsi elannolle paljon, ja lisäksi jokivarren asukkailla oli kalapirttejä hyvin kalaisilla erämaajärvillä.

Lohipatopyyntiä harjoitettiin pääasiallisesti 1900-luvulla Patokoskella ja Tapionkylässä. Ylempänä, Kaukosen ja Kittilän yläjuoksun alueella, harjoitettiin lähinnä kulle- ja inapyyntiä. Vaikka Kemijoella kalastus olikin voimaperäistä, riitti Ounasjoen latvavesille saakka merestä noussutta vaelluskalaa.